Vanhan auton korjausraja on sen oma myyntihinta

Lyhyesti

• Kaupatun auton mittarilukeman mediaani on halvimmassa päässä 306 000 km ja vuosimallin mediaani 2005.
• Hinta ei laske iän mukana loputtomiin: vuosimallin 2003 mediaanihinta on 1 490 € ja vuosimallin 1996 mediaanihinta 1 200 €.
• Merkki ei siirrä rajaa. Mercedes-Benz E tulee tähän hintaan vasta lukemalla 490 000 km.

Jakaja on se hinta, jolla auto vaihtaa omistajaa

Korjauspäätös on jakolasku. Osoittajana on korjaamon arvio ja jakajana auton nykyinen arvo. Arvion saa puhelimessa parissa minuutissa, mutta jakajaa ei kerro kukaan, ja juuri siihen päätös kaatuu. Sama lasku on kymppitonnin autossa harmillinen ja tuhannen euron autossa koko auto. Ilman jakajaa nyrkkisäännöistä ei ole apua, koska ne kaikki jakavat korjauksen hinnan arvolla, jota ei ole katsottu mistään.

Arvo tarkoittaa tässä yhtä asiaa: sitä hintaa, jonka joku toinen maksaa autosta tällä viikolla. Se ei ole vakuutusyhtiön luku eikä se summa, jonka omistaja itse pitäisi kohtuullisena. Halvassa päässä kauppoja tehdään paljon: näissä autoissa tehdään 21,9 % kaikista käytetyn auton kaupoista Suomessa, ja niissä vaihtaa omistajaa 653 eri mallia. Kun kauppoja on näin paljon, oman auton vertailukohta löytyy lähes aina, ja se löytyy samalta viikolta eikä viime vuodelta.

Jakaja on mitattavissa, ja tarkemmin kuin korjauksen hinta. Alle 3 000 euron autojen toteutuneen kauppahinnan mediaani on 1 599 €. Puolet kaupoista jää sen alle ja neljännes alle 1 000 euron. Nämä ovat maksettuja hintoja eivätkä arvioita.

Toinen tapa hahmottaa jakajaa on katsoa koko markkinaa. Kaikkien käytetyn auton kauppojen mediaanivuosimalli on 2014 ja mediaanilukema 187 000 km, eli tavallinen kaupattu auto on yhdeksän vuotta nuorempi ja yli satatuhatta kilometriä vähemmän ajettu kuin halvimman pään auto. Sama korjaus tarkoittaa näissä kahdessa autossa eri asiaa, vaikka lasku olisi euroon asti sama, ja juuri siksi yleinen käsitys korjaamisen järkevyydestä ei siirry sellaisenaan vanhaan autoon.

Kahden luvun ero on koko kysymyksen alkusyy. Vanha auto ajaa samoja teitä, kuluttaa samat jarrupalat ja tarvitsee saman pakoputken kuin kymmenen vuotta nuorempi, mutta se on arvoltaan murto-osa. Korjaamon tuntihinta ei katso nostimella olevan auton arvoa, eikä varaosan hinta jousta sen mukaan. Siksi korjauksen suhde arvoon kääntyy vanhassa autossa epäedulliseksi, vaikka itse työ olisi täsmälleen sama kuin uudemmassa. Vanhan auton omistaja tekee siis eri laskutoimituksen kuin uudemman auton omistaja, vaikka lasku näyttäisi samalta ja korjaamo olisi sama. Ero on kokonaan jakajassa, ja siihen tarttuvat myös viisi tavallisinta virhettä.

Ostohinta ei kerro korjauskynnystä

Ensimmäinen virhe tehdään ennen kuin korjaamolle soitetaan takaisin. Autosta maksettiin joskus tietty summa, ja se summa jää päähän jakajaksi. Kolme vuotta sitten maksettu hinta oli oikea luku sinä päivänä, mutta se kuvasi autoa, jossa oli kolme vuotta vähemmän kilometrejä ja yksi katsastus vähemmän takana. Mitä vanhemmasta autosta on kyse, sitä kauempana ostohinta on siitä, mitä auto nyt tuottaisi myytynä.

Vuosimalli kertoo hinnan vain luokan yläpäässä. Halvimmassa päässä vuoden 2014 auton mediaanihinta on 2 590 € ja vuoden 2006 auton 1 690 €, eli kahdeksan vuotta maksaa alle tuhat euroa. Sen jälkeen käyrä litistyy ja lopulta kääntyy: vuosimallin 1998 mediaanihinta on 1 200 €, ja sitä vanhemmissa hinta nousee takaisin. Vuosiluku lakkaa siis selittämästä hintaa juuri siinä kohdassa, jossa korjauskysymys yleensä tulee ensimmäisen kerran eteen.

Luokan yläpäässä laskelma toimii vielä toisin. Vuosimallin 2012 mediaanihinta on 2 300 € ja vuotta vanhemman 2 200 €, eli yksi vuosi maksaa siellä vielä jotain, ja korjaus voi nostaa auton arvoa sen verran että se näkyy kaupassa. Mitä alemmas mennään, sitä pienempi osa hinnasta on autossa itsessään ja sitä suurempi osa siinä, että auto ylipäätään kulkee ja on katsastettu. Tämä on se kohta, jossa korjauspäätöksen luonne muuttuu: yläpäässä korjataan omaisuutta, alapäässä korjataan kulkemista.

Käyrän nousu ei ole mittausvirhe. Kolmekymmentä vuotta vanhaa autoa ei enää osteta pelkäksi kulkuvälineeksi vaan siksi että se on juuri se auto, ja harrastajan maksama hinta syntyy eri perusteella kuin arkiajajan. Vuosimallin 1991 mediaanihinta on 1 900 €, enemmän kuin viisitoista vuotta uudemmalla autolla. Käytännön seuraus on sama molempiin suuntiin: ikä ei kerro arvoa, joten korjauspäätöstä ei voi tehdä vuosiluvun perusteella.

Sama raja näkyy siinä, kuka näitä autoja ostaa myydäkseen ne edelleen. Vuosimallin 2012 kaupoista liikkeen osuus on halvimmassa päässä 33,2 % ja vuosimallin 1996 kaupoista 3,8 %. Ammattilainen lopettaa siis ostamisen suunnilleen siinä kohdassa, jossa hintakäyrä litistyy, ja loput luokasta vaihtaa omistajaa ihmiseltä toiselle. Se on paras yksittäinen merkki siitä, missä kohtaa auton arvo lakkaa olemasta laskennallinen suure ja alkaa olla pelkkä sopimus kahden ihmisen välillä.

Ostohinta on siis huono jakaja kahdesta syystä. Se on menneen päivän luku, ja se koskee eri autoa kuin se, joka nyt on nostimella. Ainoa käyttökelpoinen jakaja on se hinta, jolla samanlaisia autoja vaihtaa omistajaa tällä viikolla.

Halvassa päässä merkki ei pidennä ikää

Toinen virhe on merkkiin luottaminen. Premiumauton omistaja päättelee, että auto on rakennettu kestämään pidempään, joten sitä kannattaa myös korjata pidempään. Päättely ei ole tyhjän päällä, mutta halvimmassa päässä se vie väärään lopputulokseen. Merkki ei tuo autoa tähän hintaan hitaammin vaan eri reittiä, ja reitti on kilometrit.

Mercedes-Benz E kaupataan tässä hintaluokassa mittarilukemalla 490 000 km, kun luokan mediaani on 306 000 km. Ero on luokan suurin. Sama näkyy muissakin isoissa malleissa: Volvo V70 tulee tähän hintaan lukemalla 464 686 km ja Mercedes-Benz C lukemalla 391 000 km, kun Peugeot 206 riittää tänne 194 500 kilometrillä. Kysymys ei ole siitä, kumpi auto on parempi, vaan siitä, kuinka paljon autoa on jo käytetty ennen kuin se on tämän hintainen.

Sama logiikka koskee korimallia. Farmarin mittarilukeman mediaani on halvimmassa päässä 350 000 km ja viistoperän 250 000 km, vaikka mediaanihinnat ovat lähes samat: 1 590 € ja 1 550 €. Sadantuhannen kilometrin ero ei siis maksa tässä päässä juuri mitään, koska hinta on jo painunut pohjaan. Ostajalle ero on tilaisuus. Korjauspäätöstä tekevälle omistajalle se on muistutus siitä, että jakaja pysyy samana vaikka auto on isompi.

Korjauspäätöksessä ero on ratkaiseva. Kun mittarissa on lähes puoli miljoonaa kilometriä, yksi korjattu kohde ei ole viimeinen korjattu kohde, koska kaikki muukin on kulkenut saman matkan. Varaosa hinnoitellaan silti mallin mukaan eikä auton nykyarvon mukaan, joten kallis auto pysyy kalliina korjata senkin jälkeen kun se on halpa ostaa. Juuri tämä yhdistelmä tekee isosta premiumautosta sen auton, jossa raja ylittyy ensimmäisenä.

Merkki ei siis ole korjauspäätöksessä hyödytön tieto, mutta se toimii toisin päin kuin oletetaan. Kallis merkki tarkoittaa tässä hintaluokassa, että jakaja on sama kuin muilla ja osoittaja suurempi. Mittarilukema kertoo saman asian suoremmin, ja sen näkee ilmoituksesta ilman että merkistä tarvitsee olla mitään mieltä.

Diesel tulee tähän hintaan 395 000 kilometrillä

Kolmas virhe on käyttövoiman lupaus. Dieselmoottorin sanotaan kestävän pidempään, ja siitä seuraa päätelmä, että dieseliä kannattaa korjata kauemmin kuin bensiiniautoa. Väite kestävyydestä pitää usein paikkansa, mutta korjauspäätöksessä se toimii nurinkurisesti: juuri siksi että diesel kestää, se on ehtinyt ajaa enemmän ennen kuin se putoaa tähän hintaan.

Halvimman pään dieselin mittarilukeman mediaani on 395 000 km, bensiiniauton 275 000 km. Hintaero on pieni: dieselin mediaanihinta on 1 700 € ja bensiiniauton 1 500 €. Kestävyys on siis jo käytetty ja maksettu pois, eikä siitä ole jäljellä sitä varmuutta, jonka varassa korjauspäätös tehtäisiin. Sama moottori, joka kesti kolmesataatuhatta kilometriä, on nyt neljänsadantuhannen kilometrin moottori.

Vaihteisto kertoo saman pienemmässä mittakaavassa. Automaattivaihteisen auton mittarilukeman mediaani on halvimmassa päässä 350 000 km ja manuaalin 298 000 km, ja mediaanihinnat ovat 1 800 € ja 1 500 €. Automaatti on siis tässä päässä yhtä aikaa kalliimpi ja ajetumpi, ja se on juuri se yhdistelmä, jossa yksi iso korjaus kaataa laskelman nopeimmin. Manuaalivaihteisessa autossa sama päätös tehdään pienemmillä summilla molemmilla puolilla viivaa.

Bensiinin osuus kertoo saman toisin päin. Halvimman pään kaupoista 68,4 % on bensiiniautoja, kun koko markkinalla bensiinin osuus on 44,4 %. Bensiiniauto putoaa tähän hintaan vanhempana mutta vähemmän ajettuna: sen mediaanivuosimalli on 2004 ja dieselin 2007. Dieselin omistajalle se tarkoittaa, että saman rahan vaihtoehto on usein pari vuotta vanhempi bensiiniauto, jonka mittarissa on yli satatuhatta kilometriä vähemmän.

Korjauspäätöksessä tästä seuraa kaksi kysymystä peräkkäin. Ensin: paljonko autossa on jäljellä, eli mihin mittarilukema on menossa seuraavan vuoden aikana. Sitten: mitä samalla rahalla saisi tilalle ja millä lukemalla. Dieselin omistajalla vastaus jälkimmäiseen on tässä päässä useimmiten bensiiniauto, koska niitä on tarjolla yli kaksi kertaa enemmän. Vertailu kannattaa siis tehdä käyttövoimarajan yli, vaikka oma auto olisi ollut aina diesel.

Käytännössä tämä muuttaa sitä, mihin arviota verrataan. Dieselin korjauslaskua ei kannata verrata bensiiniauton korjauslaskuun vaan siihen, mitä autossa on jäljellä. Neljänsadantuhannen kilometrin jälkeen jäljellä on vähemmän kuin kolmensadantuhannen jälkeen, ja se on korjauspäätöksen kannalta olennaisin ero näiden kahden välillä.

Katsastus tulee korjauksen perään

Neljäs virhe on ajoituksessa. Korjaus tilataan yhteen vikaan, ja seuraava määräaikaiskatsastus kysyy kaikkea muuta. Traficomin mukaan henkilöauto katsastetaan ensimmäisen kerran 4 vuoden kuluttua käyttöönotosta ja sen jälkeen 2 vuoden välein, mutta kun käyttöönotosta on kulunut yli 10 vuotta, katsastus on edessä joka vuosi. Halvimman pään autossa seuraava tarkastus on siis aina lähellä.

Hylkäysprosentti seuraa ikää tarkasti. Traficom kertoo, että vuonna 2024 henkilöautojen määräaikaiskatsastuksista hylättiin 29 %. Neljävuotiaista hylättiin 7 %, mutta 20-vuotiaista jo 43 %. Tässä hintaluokassa kaupatun auton vuosimallin mediaani on 2005, eli juuri siinä kohdassa käyrää, jossa hylkäys koskee useampaa kuin joka kolmatta autoa.

Katsastuksella on korjauspäätöksessä toinenkin rooli: se antaa päätökselle päivämäärän. Se, mikä olisi muuten harkinnan asia ensi kevääseen asti, on hylkäyksen jälkeen ratkaistava heti, ja kiireessä vaihtoehtoja ehtii katsoa vähemmän. Traficomin katsastusvälin mukaan vanha auto tulee tarkastukseen joka vuosi, joten tämä päivämäärä osuu kohdalle kaksi kertaa niin usein kuin uudemman auton omistajalla. Käytännössä se tarkoittaa, että korjauspäätöstä ei tarvitse tehdä yllättäen: sen ajankohta on tiedossa vuoden etukäteen.

Vanhimmissa autoissa luku kääntyy takaisin. Traficomin mukaan vähintään 25-vuotiaista henkilöautoista hylättiin 38 %, siis vähemmän kuin 20-vuotiaista. Kyse on samasta ilmiöstä kuin hintakäyrän noususta: neljännesvuosisadan liikennekäytössä selvinnyt auto on auto, jota on hoidettu, eikä se edusta samaa joukkoa kuin kaksikymmentävuotias arkiauto. Halvimman pään mediaaniauto on nimenomaan jälkimmäistä lajia eikä edellistä.

Tästä seuraa yksi lisäkysymys arvion rinnalle: mitä katsastuksessa on edessä. Yksi korjattu vika ei vie autoa läpi, jos hylkäyksen syy on toisaalla, ja kaksi peräkkäistä korjausta saman vuoden sisällä on eri laskutoimitus kuin yksi. Edellisen katsastuksen huomautukset ovat tässä paras saatavilla oleva ennuste, koska ne eivät yleensä korjaannu itsestään. Jos korjaus tehdään juuri ennen katsastusta ilman että muuta on katsottu, päätös tehdään puolikkaalla tiedolla.

Myyntikuntoon korjaaminen ei nosta hintaa katon yli

Viides virhe tehdään silloin, kun autosta ollaan jo luopumassa. Auto viedään korjaamolle myyntikuntoon, jotta siitä saisi paremman hinnan, ja korjaus perustellaan tulevalla kaupalla. Luokassa on kuitenkin katto, eikä se liiku korjauksilla: kolme neljäsosaa tämän joukon kaupoista jää alle 2 280 euron. Katto ei ole yksittäisen auton ominaisuus vaan sen, mitä ostajat tästä ikäluokasta maksavat.

Ostaja on tässä päässä useimmiten toinen yksityishenkilö. Halvimman pään kaupoista 82,3 % tehdään yksityisten välillä, kun koko käytetyn auton kaupassa liikkeen osuus on 63,5 %. Liikkeen kautta kulkee siis paljon pienempi osa näistä autoista kuin uudemmista, ja ero kasvaa mitä isommasta ja ajetummasta autosta on kyse: Mercedes-Benz E:n kaupoista tässä luokassa liikkeen osuus on 8,2 %.

Ero liikkeen ja yksityisen hinnassa on olemassa, mutta se ei ole korjauspalkkio. Liikkeen myymissä kaupoissa mediaanihinta on 1 999 € ja yksityisten välisissä 1 500 €, ja samalla liikkeen myymän auton mediaanivuosimalli on 2006 ja yksityisen 2004. Hintaero seuraa siis autoa eikä myyjää, eikä sitä siirretä korjauksilla. Kun korjaus tehdään myyntiä varten, raha menee autoon, joka jää katon alle joka tapauksessa.

Käytännössä tämä muuttaa sen, mihin myyntikuntoon laittaminen kannattaa kohdistaa. Halvimman pään ostaja on useimmiten yksityishenkilö, joka tekee osan työstä itse ja hinnoittelee tiedossa olevan vian omaan laskuunsa. Auto, jonka puutteet on kerrottu ja jonka katsastus on voimassa, vaihtaa omistajaa. Auto, johon on juuri tehty iso korjaus, vaihtaa omistajaa suunnilleen samalla hinnalla, mutta korjauksen maksoi myyjä. Ero näiden kahden välillä on kokonainen korjauslasku, eikä se näy hinnassa kumpaankaan suuntaan.

Tämä ei tarkoita, ettei autoa kannattaisi laittaa kuntoon ennen myyntiä. Se tarkoittaa, että kuntoon laittamisen syy on kaupan syntyminen eikä hinnan nousu. Se, mitä auto tuottaa myytynä, on ratkennut jo ennen kuin korjaamolle soitetaan.

Iso korjaus juuri ennen myyntiä ei nosta hintaa. Se siirtää rahan myyjältä ostajalle.

Kolme lukua ennen kuin korjaus tilataan

Laskutoimituksen voi tehdä ennen kuin korjaamolle vastaa. Siihen tarvitaan kolme lukua, ja kaikki kolme saa samana päivänä ilman että autoa siirretään minnekään. Kaksi ensimmäistä koskevat omaa autoa ja kolmas sitä, mikä tulisi sen tilalle.

• Mitä samasta mallista, samasta vuosimallista ja suunnilleen samalla lukemalla maksetaan nyt. Tämä on jakaja, eikä sitä korvaa se hinta, jolla auto aikoinaan ostettiin.
• Milloin auto on seuraavan kerran katsastettava ja mitä edellisellä kerralla huomautettiin. Korjaus, joka ei vie autoa katsastuksesta läpi, on puolikas korjaus.
• Mitä samalla rahalla saa tilalle. Vaihtoehto ei ole uusi auto vaan toinen tämän ikäluokan auto, ja senkin mittarilukema kannattaa katsoa ennen päätöstä.

Ensimmäinen luku on helpoin hakea ja helpoin hakea väärin. Vertailukohdaksi kelpaa vain auto, jonka vuosimalli ja mittarilukema ovat samaa luokkaa kuin omassa, koska juuri ne kaksi erottavat autot toisistaan tässä päässä. Yksi hakutulos ei riitä, koska yhden auton hinnan takana voi olla mikä tahansa yksittäinen syy. Kymmenen samanlaista riittää, ja niistä otetaan keskimmäinen eikä halvinta eikä kalleinta. Sama pätee toiseen suuntaan silloin, kun katsotaan mitä tilalle saisi.

Kolmas luku jää useimmiten katsomatta, ja juuri se tekee vertailusta rehellisen. Tilalle tuleva auto tulee samasta joukosta, ja sen mittarissa on suunnilleen sama lukema kuin omassa. Vaihto ei poista riskiä vaan siirtää sen autoon, jonka historiaa ei tunne.

Luvut eivät ratkaise kaikkea, eikä niiden ole tarkoituskaan. Auto voi olla juuri se auto, jota ei haluta vaihtaa, tai tilalle ei yksinkertaisesti ehdi etsiä toista ennen kuin nykyisen pitää taas kulkea. Laskelma ei kerro mitä pitää tehdä. Se kertoo, mitä päätös maksaa, ja siinä on koko ero: hinnan tietäen valinnan tekee itse eikä korjaamon arvion varassa. Kolmen luvun hakemiseen menee suunnilleen saman verran aikaa kuin yhteen puheluun.

Kun kolme lukua ovat rinnakkain, päätös syntyy ilman nyrkkisääntöä. Jos arvio on suurempi kuin se hinta, jolla samanlaiset autot vaihtavat omistajaa, raha menee kohteeseen jonka arvo ei nouse yhtään. Jos arvio on selvästi pienempi ja katsastus on juuri mennyt läpi, korjattu auto on halvin tapa jatkaa vuosi eteenpäin, koska vaihtoehto maksaa vähintään saman verran. Väliin jäävä harmaa alue ratkeaa sillä, monesko korjaus tämä on saman vuoden aikana.

Kun raja ylittyy, tilalle tulee saman ikäinen auto

Rajan ylittyminen ei tarkoita, että auto pitäisi viedä romuttamolle samana päivänä. Se tarkoittaa, että korjaukseen laitettu raha ei palaa takaisin myyntihinnassa, ja että päätös kannattaa tehdä sen tiedon kanssa eikä sitä vastaan. Moni ajaa tietoisesti autolla, joka ei ole korjaamisen arvoinen, ja se on eri asia kuin luulla sitä korjaamisen arvoiseksi.

Väitettä vastaan puhuu yksi painava asia. Tilalle ostettava auto tulee samasta joukosta: sen mediaanilukema on 306 000 km ja toteutuneen kauppahinnan mediaani 1 599 €, eli vaihtokaupassa saa toisen vanhan auton. Tunnetun auton tunnettu vika voi hyvinkin olla halvempi kuin tuntemattoman auton tuntematon vika, ja juuri siksi suhdeluku ei ratkaise yksittäistä tapausta. Se kertoo vain, kummalla puolella rajaa ollaan.

Rajan alapuolella laskelma ei kiellä mitään. Kun jakaja on tuhat euroa ja osoittaja satoja, korjaus on edelleen halvin tapa liikkua, koska sen alle ei pääse millään vaihtoehdolla: vaihtokin maksaa, ja vaihdossa saatava auto on samanlainen. Raja koskee sitä yhtä laskua, joka lähestyy koko auton hintaa, ja vanhassa autossa sellainen tulee ennen pitkää vastaan. Päätös on helpompi, kun sen tekee etukäteen ja sanoo itselleen summan, jonka yli ei tällä autolla mennä.

Ero on siinä, kuinka monta kertaa lasku toistuu. Korjauspäätöstä ei tehdä kerran vaan joka kerta uudestaan, ja jokainen kerta mitataan samaa jakajaa vasten. Kun sama auto vaatii toisen ja kolmannen korjauksen saman vuoden sisällä, jakaja ei ole muuttunut mutta osoittaja on kasvanut, ja kolmannella kerralla summa on ylittänyt auton arvon vaikka yksikään lasku erikseen ei olisi sitä ylittänyt.

Käytännön ohje mahtuu yhteen lauseeseen: katso ensin mitä auto on arvoinen, vasta sitten mitä korjaus maksaa. Raja tulee useimmin vastaan siellä, missä alle 3 000 euron autot vaihtavat omistajaa, ja se mitä askel ylöspäin maksaa, maksetaan yhtä lailla kilometreinä kuin euroina, kuten hintaluokkien vertailu näyttää.

Katso mitä halvin pää tarjoaa juuri nyt